There is crack in everything. That’s where the light gets in.Jokaisessa muurissa on särö. Sieltä valo pääsee sisään. L.Cohen

Olen työskennellyt psykologina 20 vuoden ajan. Aloitin urani psykiatrian osastoilla Pohjanmaalla.  Nokian kaupungilla työskentelin nuorten ja aikuisten ammatillisessa kuntoutuksessa. Pisimpään olen työskentellyt Tampereen kaupungilla opiskeluhuollon psykologin tehtävissä vuotta: ensin pari vuotta perusasteella, kymmenen vuotta lukiossa ja viimeiset kolme vuotta asiakaskuntaani kuului myös ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoita.

Kriisityö on aina ollut sydäntäni lähellä ja olen osallistunut kriisiryhmien työhön. Sivutoimisesti olen tehnyt soveltuvuusarviointeja opiskelijavalinnoissa. Pidän tärkeänä tätä laaja-alaista pohjaa, johon psykoterapeuttikoulutus on tuonut syvyyttä. Oman toiminimen perustin 2013 ja vuoden 2019 alkupuolella siirryin päätoimiseksi ammatinharjoittajaksi.

Tärkein arvo työssäni on asiakkaan asiantuntijuus. Jokaisen elämäntilanne ja kokemukset, voimavarat ja haasteet ovat ainutlaatuisia. Asiakkaan tarinaa tutkitaan yhteistyössä; terapeuttisen työskentelyn ja uusien näkökulmien myötä löytyy uudenlainen ote ja voimaantuminen.

Ajankohtaista: En voi nyt aloittaa uusia Kelan kuntotuspsykoterapioita. Aikoja yksittäisille käynneille tai lyhyemmille työskentelyjaksoille kannattaa kysyä.

kuvaaja: Laura Vesa

Psykologin palvelut kuuluvat kuluttajansuojalain piiriin silloin, kun niitä myydään yksityishenkilöille kuluttajina. Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi